Viimeinen hankevuosi käynnistynyt

Pidä huolta itsestäsi äiti -hankkeessa on käynnistynyt viimeinen hankevuosi, ja heti tammikuun alusta alkaen olemme hypänneet suoraan asiaan! Vaikka hankekausi on loppumassa, toiminta ei missään nimessä lopu vielä tässä vaiheessa.

Koko kevätkauden ajan jatkuvat viime syksyltä tutut kerhot. Tiistaisin kokoonnutaan Malminkartanon harrastushallille liikuntaryhmän kanssa. Keskiviikkoisin perhekahvila (entinen vauvaperhekahvila) kokoontuu Pitäjänmäen nuorisotalolla, ja torstaisin äiti-lapsi-kerholaiset ottavat Kannelmäen nuorisotalon haltuun. Liikunnan ja yhdessäolon lisäksi kevään aikana on tiedossa myös retkiä sekä mielenkiintoisia vieraita eri aloilta. Kaikkea kivaa on siis kevään mittaan luvassa!

Vanhempien ja lasten lisäksi teemme yhteistyötä alueen muiden toimijoiden kanssa, ja myös tulevan vuoden aikana tulemme näkymään Länsi-Helsingissä erinäisissä tapahtumissa. Myös yhdenvertaisuuskoulutuksia järjestetään, jotta kohtaaminen eri kulttuuritaustaisten ihmisten ja ammattilaisten välillä olisi mahdollisimman mukavaa ja toimivaa kaikille osapuolille.

Pidä huolta itsestäsi äiti hanke sillat ry

Paljon kiinnostavaa onkin tulossa – nähdään siis tänäkin vuonna!

Pidä huolta itsestäsi äiti hanke sillat ry

Lisää
blogikirjoituksia