Tällä viikolla starttaavat uudet ryhmämme!
Koska hankkeemme pitkälti noudattelee koulujen lukuvuotta, on elokuu myös meille jännittävä uuden alku. Kevääseen verrattuna joitakin muutoksia on tullut, mutta vanhaa ja tuttuakin on viikko-ohjelmassa mukana.
Lukukaudella 2023–2024 meillä on kolme viikoittaista kerhoa, joilla pyrimme tarjoamaan toimintaa niin äideille, lapsille kuin koko perheellekin. Hankkeen tavoitteiden mukaisesti keskitymme äitien henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, ja pyrimme tarjoamaan kerhojemme kautta tietoa vanhemmuudesta Suomessa ja Helsingissä.
Tiistaisin kokoonnumme Malminkartanon harrastushalliin liikuntaryhmän kanssa klo 9.30–11.30. Liikunta on helppoa matalan kynnyksen liikuntaa, joka ei vaadi ennakko-osaamista. Opettelemme yhdessä mm. venyttelyä, lihaskuntoa ja eri pallolajeja: Malminkartanon harrastushalli tarjoaa meille hyvät puitteet harrastaa lähes mitä tahansa liikuntaa! Ryhmä on tarkoitettu vain äideille ja aivan pienille vauvoille: haluamme varmistaa, että äidillä on aikaa keskittyä liikuntaan eikä meillä valitettavasti tällä hetkellä ole lapsenvahtia ryhmässä.
Keskiviikkona on vauvaperhekahvila Pitäjänmäen nuorisotalolla klo 10–11.30. Kahvilaan ovat tervetulleita kaikki pienten vauvojen vanhemmat – myös isät! Kerhossa keskustelemme vauva-arjesta, lastenhoidosta ja -kasvatuksesta. Kerho on aivan uusi, joten tervetuloa mukaan sankoin joukoin!
Torstaisin on jo suorastaan klassikoksi muodostunut äiti-lapsi-kerho, Kannelmäen nuorisotalolla klo 9–12.30. Tuttuun tapaan ohjelmassa liikuntaa, keskustelua, vierailuja, lounas sekä tärkeimpänä yhdessäoloa. Myös pienet lapset ovat tervetulleita!
Kerhoihin ei tarvitse ilmoittautua – sen kun vain tulet mukaan yksin tai yhdessä ystäväsi kanssa!
Kerhojen lisäksi syksyn aikana on luvassa myös koulutuksia sekä mahdollisesti retkiä Helsingin lähiseudulle. Pysy kuulolla ja tervetuloa mukaan! 😊